Myytit värittävät sairauspoissaoloista käytävää keskustelua

– Sairauspoissaoloista käytävässä keskustelussa on kyse pikemminkin valta- ja etutaistelusta kuin sairauspoissaolojen todellisista syistä. Tiedotusvälineiden luomat myytit ovat vaikuttaneet monen eri hallituksen toimintaan. Nykyhallituksen sairausvakuutuspolitiikka pohjautuu miltei kokonaisuudessaan virheellisiin taustatietoihin, Björn Johnson kirjoittaa Dagens Nyheter –lehden keskustelusivulla 30. tammikuuta 2010.

Björn Johnson työskentelee Malmön korkeakoulun soveltavan työelämätutkimuksen keskuksessa. Hän on valtiotieteilijä mutta tarkastelee tuoreessa kirjassaan sairauspoissaoloja laajemmasta näkökulmasta. Hän on tutkinut ruotsalaisten sairauspoissaoloja vuosina 1995–2009 ja selvittänyt, mihin sävyyn sairauslomalle joutuneista on kirjoitettu maan suurimmissa sanomalehdissä. Lisäksi hän on analysoinut, millainen merkitys keskustelulla on ollut ja miten hyvin näkemykset on perusteltu.

– Halusin selvittää, miten yhteiskunnalliset ongelmat saavat alkunsa julkisessa keskustelussa, sillä ongelmien tulkinta vaikuttaa niiden ratkaisuun, Björn Johnson totesi alustaessaan aiheesta käytävää keskustelua Malmön korkeakoulussa.

Johnsonin kirja on herättänyt kiinnostusta, ja hänen kannanottojaan on julkaistu maan suurimmissa sanomalehdissä. Kirjan julkaisemisen yhteydessä Malmön korkeakoulussa järjestettiin keskustelutilaisuus aiheesta. Lisäksi Johnson esittelee kirjaansa useissa Internetissä julkaistuissa videoissa.

Uhri vai huijari?

Sairauslomien määrä kääntyi nousuun 1990-luvun lopussa. Kustannukset karkasivat käsistä, ja runsaista sairauspoissaoloista keskusteltiin kiivaasti etenkin tiedotusvälineissä. Sairauspoissaolojen lisääntymistä pidettiin aluksi merkkinä siitä, ettei työelämässä ollut kaikki kohdallaan. Sairastuneita pidettiin uhreina, jotka olivat joutuneet kärsimään työelämän muuttumisesta yhä kovemmaksi ja stressaavammaksi. Tämä koski etenkin naisia, jotka työskentelivät 1990-luvun matalasuhdanteen aikana mittavien säästöjen ja leikkausten kohteeksi joutuneella julkisella sektorilla.

– Toimenpide-ehdotukset pohjautuivat tähän näkemykseen, ja vaatimukset kohdistettiin työnantajiin. Sairauspoissaoloista tuli ennen kaikkea ay-liikkeen asia, Björn Johnson kertoo.

Vuoden 2002 paikkeilla tapahtui käänne: tuolloin alettiin keskustella huijaamisesta ja hyväksikäytöstä. Väitettiin, että ihmisten henkilökohtaisisia ongelmia oli alettu lääketieteellistää.

– Sairauskäsitettä arvosteltiin ankarasti. Diagnoosit olivat muuttuneet epämääräisiksi ja esiin nousi näkemys, jonka mukaan sairauslomalla oleminen teki ihmiset sairaiksi. Sairaaksi kirjautumista pidettiin tietoisena ratkaisuna, johon päätyivät etenkin vaikeassa henkilökohtaisessa tilanteessa olevat naiset, Björn Johnson sanoo.

Nämä kaksi erilaista suhtautumistapaa johtivat erityyppisiin toimenpiteisiin. Kun keskustelussa oli vallalla käsitys, jonka mukaan sairauspoissaolot johtuivat työympäristöstä, ratkaisun avainten katsottiin olevan työnantajilla. Yritykset velvoitettiin muun muassa esittämään sairauspoissaolotilastonsa tilinpäätöksen yhteydessä. Kun keskustelun pääpaino siirtyi hyväksikäyttöön ja huijaukseen, otettiin käyttöön niin kutsuttu kuntotusketju.

Sairaat on saatava töihin

Kyse on lyhykäisyydessään siitä, että vakuutuskassa testaa kunkin sairastuneen työkyvyn tämän kolmen ensimmäisen sairauslomakuukauden aikana. Jos sairausloma jatkuu pitempään kuin kolme kuukautta, selvitetään, voiko työnantaja osoittaa työntekijälle muita sopivia työtehtäviä. Kun työntekijä on ollut sairauslomalla yli puoli vuotta, vakuutuskassa arvioi, voidaanko hänen työkykyään ylläpitää muuten kuin oman työnantajan palveluksessa. Työkykyä tulee tällöin arvioida koko työmarkkinoiden näkökulmasta.

Lisäksi on muutettu sairauslomien myöntämisen taustalla olleita diagnoosimenetelmiä ja yhdenmukaistettu sairausvakuutusta ja työttömyyskassaa. Tämä johtui siitä, että työttömien väitettiin jäävän sairauslomalle, koska se oli taloudellisesti kannattavaa. Vakuutuskassa sai myös lisäresursseja sairauslomalla olevien valvomiseen, jotta mahdolliset väärinkäytökset saataisiin karsittua.

– Ongelmanmäärittely on työmarkkinaosapuolten välistä valtataistelua, ja kysymys kuuluukin, ovatko määritelmät kohtuullisia vai eivät, Björn Johnson toteaa.

Väitteille ei tukea tosiasioista

Sairaustilastoja analysoidessaan Björn Johnson on todennut, että tosiasiat eivät tue kumpaakaan keskusteluissa esitettyä näkemystä. Sekä tiedotusvälineet että mielipidevaikuttajat syyllistyvät sairauspoissaoloja koskevassa keskustelussa helposti myyttien luomiseen. Johnsonin mukaan tarvitaan lisää tutkivaa journalismia.

Johnson toteaa, että tietyssä vaiheessa keskityttiin esimerkiksi työuupumusdiagnoosin saaneisiin ja pidettiin heitä syypäänä sairauslomien lisääntymiseen. Tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa, hän kirjoittaa kirjassaan. Työuupuneita oli itse asiassa kaiken aikaa korkeintaan kolmea prosenttia ja stressiin liittyvistä syistä sairauslomalle joutuneita korkeintaan 12–14 prosenttia kaikista sairauslomalla olevista.

Sairauslomien voimakas lisääntyminen ei myöskään johtunut aiempaa useampien sairastumisesta. Pitkäaikaissairaiden määrä sen sijaan lisääntyi, mikä johtui tehottomasta kuntoutuksesta. Sairauslomalla olevien työttömien määrä kasvoi puolestaan siksi, että pitkään sairauslomalla olleet menettivät sääntömuutosten vuoksi työpaikkansa ja heistä tuli siten sairauslomalla olevia työttömiä.

Johnson ei myöskään allekirjoita väitettä, jonka mukaan ruotsalaiset olisivat olleet muunmaalaisia enemmän sairauslomalla. Ruotsia verrataan usein esimerkiksi Suomeen, Ranskaan, Alankomaihin ja Isoon-Britanniaan, mutta Johnson huomauttaa, että näissä maissa sairauslomalla voi olla vain tietyn määräajan. Tämän jälkeen työntekijä putoaa sairausvakuutuksen piiristä eikä häntä luokitella enää sairaaksi, vaikka hän todellisuudessa sitä olisikin.