Analyysi ja näkökulma 2009
Toiveikkuutta Islannin synkistä näkymistä huolimatta
Islantilaiset ovat aikaisemmin selviytyneet taloudellisista vaikeuksistaan tekemällä entistä enemmän työtä. Mutta nyt ei ole työtä, jota voisi tehdä. Siihen islantilaiset eivät ole tottuneet, ja siksi tämänkertainen talouskriisi koetteleekin islantilaisia toden teolla. Eniten tilanteesta kärsivät työttömät, ja varsinkin pitkäaikaistyöttömät ovat pulassa.
Aktivointivastuun siirtäminen kunnille kuohuttaa
Kunnat ovat saaneet Tanskassa täyden vastuun työttömien aktivoinnista. Uudistus herättää vastarintaa monilla eri tahoilla.
Köyhyys kasvaa Pohjoismaissa
Aikoinaan jo voitetuksi luultu köyhyys on palannut Pohjoismaihin. Pohjoismaat ovat maailman rikkaimpien maiden joukossa, mutta monet köyhtyivät jo ennen finanssikriisin puhkeamista. Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että ihmisten pitäminen työmarkkinoilla on nyt ensisijaista.
Tanskan joustoturvamalli uhattuna
Tanskan joustoturvamalliin kohdistuu sekä kotimaisia että kansainvälisiä paineita. Samat haasteet ovat pitkälti edessä myös muissa Pohjoismaissa.

