Lex Laval, suoja vai susi?
Ruotsin rakennustyöntekijäin liitto Svenska Byggnadsarbetareförbundet eli Byggnads aloitti 9. syyskuuta Etelä-Ruotsin Höllvikenissä koulua rakentavan latvialaisyrityksen saarron. Liitto vaati, että yrityksen piti maksaa latvialaisille työntekijöilleen Ruotsin työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Käynnistyikö näin uusi Laval-kiista?
Ei. Vaikka ulkoiset olosuhteet olivat hämmästyttävän samankaltaiset, tapaus poikkesi merkittävällä tavalla siitä, josta EU-tuomioistuin antoi tuomion vuonna 2007.
Lavalista poiketen tämä Metto Jumti -niminen yritys oli allekirjoittanut Byggnadsin työehtosopimuksen ja sitoutunut noudattamaan Ruotsin markkinoiden palkkatasoa; niinpä työntekijöiden tuntipalkka oli 158 kruunua. Toisin kuin Lavalin työntekijät, Metto Jumtin latvialaiset työmiehet olivat liittyneet Byggnadsin jäseniksi, kun he eivät olleet saaneet palkkojaan vielä kahdenkaan työskentelykuukauden jälkeen. Viisipäiväisen perintäsaarron jälkeen Metto Jumti lupautui maksamaan palkat ja muutaman päivän kuluttua ne suoritettiin työntekijöiden tileille.
Tapaus kuvaa ruotsalaisten ammattiliittojen tehokkuutta turvata lähetettyjen työntekijöiden oikeuksia, kun työnantaja on sitoutunut työehtosopimukseen. Tähän mennessä useimmat ulkomaiset yritykset ovatkin allekirjoittaneet ruotsalaisen työehtosopimuksen.
Tämän vuoden huhtikuun 15. päivästä lähtien lähetettyjä työntekijöitä ja työtaisteluoikeutta säätelee kuitenkin uusi laki, Lex Laval, mikä merkitsee sitä, että ulkomaiset yritykset voivat vastaisuudessa toimia Ruotsissa allekirjoittamatta edes minimitason sopimusta, kunhan he vain ”osoittavat”, että heidän työntekijöillään on vähintään yhtä hyvät työehdot kuin toimintamaassa yleensä.
Rakennustyöntekijäin liitto toivoo kuitenkin, että kaikki pysyisi ennallaan. Jos niin käy, on syytä onnitella. Jos kuitenkin kuunnellaan työnantajapuolta – ja siitähän asia on kiinni – on syytä uskoa, että yhä useammat ulkomaiset yritykset käyttävät hyväkseen uusien säännösten antamia mahdollisuuksia, ja ilman muodollista työehtosopimusta ammattijärjestö on voimaton.
Ruotsin valtiopäivät on siis päättänyt laista, jonka säännökset murentavat niitä valvontamekanismeja, jotka perinteisesti ovat toimineet Ruotsin työmarkkinoilla, eikä niiden tilalle ole tullut minkäänlaista kontrollia. Laval-kiistan saama huomio on ehkä antanut maailmalle sen kuvan, että ulkomaisia yrityksiä kohdellaan Ruotsissa varsin ankarasti. Itse asiassa Ruotsi on harvinaisen liberaali, ulkomaisten yritysten on sekä mahdollista että laillista tarjota palveluita pitkäänkin ilman, että yksikään viranomainen on edes tietoinen niiden maassaolosta. Tältä osin Ruotsi eroaa Norjasta, Tanskasta ja Suomesta, jotka ovat kiristäneet valvontamekanismejaan viime vuosina.
Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestöille LO:lle ja TCO:lle uudet säännöt merkitsevät sitä, ettei Ruotsi enää täytä kansainvälisen työjärjestön ILO:n yleissopimusten velvoitteita, joiden mukaan sopimusmaiden on turvattava yhdistymisvapaus ja oikeus kollektiiviseen sopimiseen. Asia otetaan ILO:n asiantuntijakomitean käsittelyyn. Huolimatta käsittelyn tuloksesta ei ole kaukaa haettua kysyä myös, täyttääkö Ruotsi velvoitteitaan edes EU:ta kohtaan lähetettyjä työntekijöitä koskevan direktiivin valossa. Huolehtiessaan ponnekkasti siitä, ettei salli ”Ruotsin mallille vieraita” piirteitä, lainsäätäjä näyttää unohtaneen yhden direktiivin tarkoituksista, nimittäin lähetettyjen työntekijöiden suojelun. On epävarmaa, antaako Lex Laval heille sen suojan, johon heillä on oikeus.
Ei siis olisi ihme, vaikka Ruotsi joutuisi piankin tarkistamaan lainsäädääntöään uudelleen ja täyttämään tämän aukon. Ehkä silloin voitaisiin myös ottaa asiaksi tarkistaa säännöt toiseltakin kannalta. Matalat palkat eivät nimittäin ole ainoa – eivätkä ehkä edes tärkein – ulkomaisten yritysten kilpailutekijä. Lähetetty työntekijä voi pysyä oman maansa sosiaaliturvajärjestelmässä kaksi vuotta. Tämä mahdollisuus kannustaa keplotteluun ja vilppiin, koska työnantajien lakisääteiset sosiaaliturvamaksut vaihtelevat suuresti maiden välillä. Valvonta on hankalaa jopa viranomaisille, joiden tehtävänä on huolehtia työntekijöiden kuulumisesta oikeaan sosiaalivakuutusjärjestelmään. Olisikohan kokonaisvaltaisen tarkistuksen aika?
