Kriisi numeroiden takana

Maailmanlaajuisen talouskriisin ensimmäisiä kuvia on näkymä siitä, kun vakavailmeiset työntekijät poistuvat viimeistä kertaa Lehman Brothersin tiloista New Yorkissa. On syyskuun 15. päivä vuonna 2008, he kiirehtivät televisiokameroiden ohitse kantaen henkilökohtaisia tavaroitaan pahvilaatikoissa. Ilmeet ovat vakavat ja silmistä paistaa pelko.

Tästä alkaa talouskriisi, jonka vaikutukset leviävät maasta toiseen kuin kaatuva dominonappulajono. Tapahtumaketju eteni hämmästyttävän nopeasti. 

– Minulla on tapana sanoa, että tunnelma oli korkealla, kun lähdettiin yhdessä hirvimetsälle, mutta viikon kuluttua mentiin vaisuina yöpuulle, sanoo Michael Jonsson, Gislavedissä sijaitsevan AD-plast-nimisen yrityksen omistaja ja toimitusjohtaja.

Syksyllä 2008 uutislähetyksessä toisensa jälkeen kerrottiin mittavista lomautuksista. Tehtaiden porteilla apeat miehet ja naiset kohtasivat median itsestään selvän kysymyksen: ”Miltä nyt tuntuu?” Mutta mitä tapahtui kameroiden sammuttua? Tai kun lomautuksiin jouduttiin pienissä yrityksissä, jotka eivät koskaan päässeet julkisuuden valokeilaan? Mitä pienillä paikkakunnilla tapahtui, kun työttömyys kasvoi? Miten kunnat pärjäsivät, kun veropohja heikkeni ja huoltotuen tarve kasvoi?

Me kaksi työelämästä ja työmarkkinoista raportoivaa toimittajaa halusimme tietää, mitä sitten tapahtui. Haimme ja saimme apurahaa LO:lta ja yksityisalojen toimihenkilöliitolta PTK:lta kirjoittaaksemme kirjan aiheesta. Pitkän etsinnän jälkeen päätimme kirjoittaa Gislavedistä, kunnasta, joka sijaitsee keskellä yrittäjähenkisyydestään tunnettua aluetta. Alueelle on ominaista ruotsalaisten Gnosjö-hengeksi kutsuma asennoituminen, vaikka Gislavedissä sitä kutsutaankin toisella nimellä. Täällä talouden pyörät ovat pyörineet vilkkaasti jo kauan. Täällä ovat vallinneet työntekijän markkinat ja kerrotaan, ettei tarvinnut kuin mennä paikalliseen markettiin puhumaan vähän tavallista kovemmalla äänellä uuden työpaikan tarpeesta, niin kohta puhelin jo soi. Paikan yritystiheys on maan suurimpia ja perinteisiin ei ole kuulunut, että ketään irtisanottaisiin. Talouskriisi toi kuitenkin muutoksen. Muutamassa kuukaudessa työttömyys nousi alle kahdesta prosentista yhdeksään. Luvussa ovat mukana työmarkkinatoimiin osallistuneet. Työttömyyden nousu oli maan nopeimpia. Gislaved oli uuden, järkyttävän kokemuksen edessä.

– Näin jäsenten silmissä sellaista pelkoa, jollaista en ollut koskaan aiemmin nähnyt, kertoo Glenn Abrahamsson, metalliliiton luottamushenkilö.

Kävimme kunnassa neljä kertaa ja viivyimme joka kerralla vajaan viikon. Haastattelimme työttömiä, työnsä säilyttäneitä, yritysjohtajia, kunnallispoliitikkoja, koulujen henkilökuntaa, muutosyritysten työntekijöitä ja työnvälitystoimistojen henkilökuntaa, mainitaksemme muutamia niistä noin neljästäkymmenestä henkilöstä, jotka ovat mukana kirjassa.

Kaikkein mieliinpainuvimman kuvan jätti työttömien väkevä tahto löytää työpaikka. Se on kaikkien kertomusten punainen lanka, eikä uuden työn saamiseksi kaihdeta keinoja. Irtisanomisprosessi on tärkeä. Jos se on hoidettu hienotunteisesti ja oikeudenmukaisesti, on helppoa jatkaa eteenpäin. Tätä korostavat myös muutoksia työkseen toteuttavat. Monet sanovat olevansa tietoisia siitä, että ovat joutuneet maailmanlaajuisen kriisin pyörteisiin. Kaikki tuntevat jonkun, joka on menettänyt työpaikkansa, mikä ei ehkä helpota työttömyyden hyväksymistä, mutta tekee siitä vähemmän häpeällistä. Työttömäksi joutuminen ei merkitse sitä, että olisi hoitanut asiansa huonosti. Ihmiset reagoivat kuitenkin yksilöllisesti.

– Ihmisten reaktiotapoja ei voi ennakoida. Olen etukäteen ajatellut jostakusta, että hän osaa ottaa asian oikein ja että tuo toinen taas purskahtaa itkuun, mutta reaktiot ovatkin olleet päinvastaiset. Joistakin tulee toimeliaita, vaikkei sitä osaisi arvata etukäteen. Näitä asioita ei voi oppia, sanoo Therese Haase, joka työskenteli Gislaved Gummi AB:ssa henkilöstöasioiden parissa yrityksen irtisanomisten aikana.

Kaikki vaalivat toivoa siitä, että kriisi hellittäisi pian, huolimatta siitä, koskettaako kriisi itseä vai joutuuko kriisiä käsittelemään työnvälittäjänä tai kunnallispoliitikkona: ”Täällä on pärjätty ennenkin”. Sen puolen vuoden aikana, jolloin me kävimme täällä säännöllisesti, toivo oli koko ajan jäljellä, vaikka se hieman hiipuikin ja vaikka takarajaa uuden työpaikan löytymiselle koko ajan siirrettiin eteenpäin.

Heikentynyt taloudellinen tilanne on vakava este – se on ”piikkilanka kaulan ympärillä”, kuten yksi haastateltavistamme sanoi. Uuden työn saamiseksi pitää olla ajokortti ja auto. Tietokone ja verkkoyhteys ovat myös itsestäänselvyyksiä. Jopa linja-automatka pakollisille kursseille lähikuntaan saattaa joskus horjuttaa ahtaalla olevaa taloutta.

Kaksitoistavuotias Julia saattaakin ilmoittaa, että hän voi jättää viikkorahansa väliin, koska tietää äidillä olevan tiukkaa. Näin liittyvät toisiinsa Gislaved ja Lehman Brothersista käynnistynyt tapahtumaketju.