Työttömyys

Tehdyt toimenpiteet

Tänne on koottu työttömyyttä käsitteleviä artikkeleja.

Pohjoismainen työministerikokous: Nuorisopolitiikan käännekohta

Pohjoismainen työministerikokous: Nuorisopolitiikan käännekohta

(30.11.2010) Kuinka tavoitetaan ne nuoret, jotka eivät ole koulutuksessa eivätkä työssä? Kuinka nuoret saadaan motivoitua käymään koulu loppuun? Miten siirtyminen koulusta työelämään saadaan onnistumaan? Muun muassa nämä kysymykset nousivat esille työministerien keskustellessa nuorisotyöttömyydestä Kööpenhaminassa 25. marraskuuta pidetyssä ministerikokouksessa.

Nuorisotyöttömyyteen puututaan heti

(08.10.2010) Kaikki Pohjoismaat pyrkivät määrätietoisesti torjumaan kasvavaa nuorisotyöttömyyttä. Toimenpiteet vaihtelevat, mutta varhain käynnistettyjen monipuolisten ja aktiivisten koulutustoimenpiteiden katsotaan yleensä tehoavan parhaiten.

OECD nuorisotyöllisyydestä: apu suunnattava heikoimmille

(30.09.2010) – Nyt on autettava huonoimmassa asemassa olevia nuoria löytämään työ- tai opiskelupaikka, jottei syntyisi kokonaista työttömien sukupolvea. Lisäksi tarvitaan kauaskantoisia rakenteellisia toimenpiteitä, joiden avulla järjestelmästä tehdään nykyistä toimivampi, sanoo Stefano Scarpetta, OECD:n työllisyys-, työvoima- ja sosiaalipolitiikan apulaisosastopäällikkö.

IMF ja ILO varoittavat: Nuoret nyt suuremmassa vaarassa kuin aiempien laskusuhdanteiden aikana

IMF ja ILO varoittavat: Nuoret nyt suuremmassa vaarassa kuin aiempien laskusuhdanteiden aikana

(30.09.2010) Nykyinen talouskriisi on kurittanut nuoria ankarammin kuin aikaisemmat laskusuhdanteet. Nuorisotyöttömyys kasvaa yleensäkin nopeasti laskusuhdanteissa, mutta tällä kertaa se on kohonnut peräti 6,5 prosenttiyksikköä. Aiemmin se on kasvanut keskimäärin 4 prosenttiyksikköä.

IMF ja ILO pyrkivät yhdessä vähentämään työttömyyttä

IMF ja ILO pyrkivät yhdessä vähentämään työttömyyttä

(29.09.2010) Kansainvälinen työjärjestö ILO näyttää kuuluvan Norjan suosikkeihin. Kaksi vuotta sitten Norja yhytti yhteen ILOn ja Maailman kauppajärjestön Oslossa pidetyssä konferenssissa. Tänä vuonna oli Kansainvälisen valuuttarahaston vuoro osallistua pikatreffeille ILOn kanssa Norjan pääkaupungissa.

Suurponnistus opiskelu- ja työpaikkojen lisäämiseksi nuorille

Suurponnistus opiskelu- ja työpaikkojen lisäämiseksi nuorille

(28.06.2010) Nuorisotyöttömyyden hoitaminen on yksi Tanskan työvoimapolitiikan tärkeimpiä tavoitteita. Uusien panostusten toivotaan houkuttelevan nuoria opintojen pariin.

Sanssi-kortilla potkua nuorten työllistymiseen

Sanssi-kortilla potkua nuorten työllistymiseen

(28.06.2010) Suomessa nuorisotyöttömyys kasvoi räjähdysmäisesti talven aikana ja on nyt lähes Espanjan luokkaa. Hallitus heräsi loppukeväällä täydentämään aiempaa järjestelmää palkkatuella ja on nyt käynnistänyt täsmätuen opintojensa päättäneiden nuorten työllistymiseksi.

Islanti torjuu työttömyyttä kaikin keinoin

Islanti torjuu työttömyyttä kaikin keinoin

(28.06.2010) Työttömyys on ollut islantilaisille jokseenkin tuntematon ilmiö. Vuoden 2008 pankkiromahduksen jälkeen se on kuitenkin riistäytynyt käsistä. Työttömyyskorvaus ei kuitenkaan koske kaikkia, ja sitä saavat vain aikaisemmin työmarkkinoilla olleet, eivät nuoret ja vasta valmistuneet. Sekä valtio että kunnat ovat siksi panostaneet erityisohjelmiin, joilla autetaan turvaverkon läpi pudonneita.

OECD kehottaa pikaisiin toimiin nuorisotyöttömyyden torjumiseksi

OECD kehottaa pikaisiin toimiin nuorisotyöttömyyden torjumiseksi

(28.06.2010) Nuorisotyöttömyys kasvaa dramaattisesti, ja OECD:n mukaan kasvu jatkuu myös vuonna 2011. Stefano Scarpetta kehotti G20:n työministerikokouksessa hallituksia pikaisiin toimiin. Hänen mukaansa ensimmäiseksi on turvattava työttömien nuorten toimeentulo.

Italialaisnuoret toivovat saavansa työtä ennen eläkeikää

Italialaisnuoret toivovat saavansa työtä ennen eläkeikää

(28.06.2010) Tie korkea-asteen koulutuksesta työelämään on erityisen kivinen Italiassa. Monet jättävät opinnot kesken tai ajautuvat pitkäaikaistyöttömäksi niiden jälkeen. Francesca Seguella on kuukausien joutilaisuuden jälkeen iloinen muutaman tunnin kesätyöstä.

Nuorisotyöttömyyden piilokustannukset

(28.06.2010) Nuorisotyöttömyys jättää pitkäaikaiset arvet. Yksi nuorena koetun työttömyyden piilokustannuksista on se, että palkka saattaa olla kymmenien vuosien ajan huonompi kuin niillä, jotka eivät ole kokeneet nuorena työttömyyttä. Lisäksi se kasvattaa riskiä työttömyyden uusiutumisesta ja nuorten syrjäytymisestä eli jäämisestä sekä työelämän että koulutuksen ulkopuolelle.

Työttömyys saa vaatimaan muutosta maahanmuuttopolitiikkaan

(26.05.2010) Suomessa on keskusteltu viime kuukausina kiivaasti työperäisestä maahanmuutosta. Työttömyyden kasvaessa vasemmisto-oppositio on ay-liikkeen vauhdittamana vaatinut yhä äänekkäämmin hallitusta luopumaan politiikasta, jonka lähtökohtana on Suomessa muutaman vuoden päästä odotettavissa oleva vakava työvoimapula. Keskustelu noudattaa tuttuja uria, jossa toistuvana teemana on ”me” vastaan ”he”.

Kriisi numeroiden takana

(26.05.2010) Mitä tekemistä yhdysvaltalaisella Lehman Brothersilla on eteläruotsalaisen tytön viikkorahojen kanssa? Melko lailla, kun asiaan tarkemmin perehtyy.

Yksityiset valmentajat täydentävät työnvälityksen palveluita

(25.03.2010) Ruotsin työnvälitystoimistoissa on ollut viime vuodesta lähtien uusi ammattiryhmä – valmentajat. Hallitus päätti vuonna 2008 juuri ennen joulua myöntää kolmeksi vuodeksi reilut 300 miljoonaa euroa, jotta työnhakijoille voitaisiin tarjota entistä vahvempaa ja yksilöllisempää tukea. Samalla avautuivat uuden työmarkkinat, koska pääosa valmentajista on hankittu yksityisiltä yrityksiltä.

Tanskalaiset yksissä tuumin pitkäaikaistyöttömyyttä torjumaan

Tanskalaiset yksissä tuumin pitkäaikaistyöttömyyttä torjumaan

(24.02.2010) Määrätietoiset toimenpiteet, rohkeus kokeilla uudenlaisia ratkaisuja sekä yritysten, työvoimatoimistojen ja oppilaitosten välinen yhteistyö ovat avainasemassa, kun pitkäaikaistyöttömät pyritään saamaan takaisin työelämään. Tämä on tanskalaisten viesti maan työministerille Inger Støjbergille, joka kokoaa parhaillaan ideoita pitkäaikaistyöttömyyden torjumiseksi.

Masennus vie Suomessa yhä useammin työkyvyttömyyseläkkeelle

Masennus vie Suomessa yhä useammin työkyvyttömyyseläkkeelle

(21.12.2009) Nuori, masentunut ja jo työkyvyttömyyseläkkeellä – tämä on tuhansien suomalaisnuorten todellisuutta. Masennuksesta on tulossa uusi, vakava kansansairaus, ja terveydenhuoltosektori ryhtyy nyt voimakkaisiin toimiin ongelman saamiseksi kuriin.

Árni Páll Árnason haluaa kaikkien mahtuvan työmarkkinoille

Árni Páll Árnason haluaa kaikkien mahtuvan työmarkkinoille

(26.11.2009) Millaiset työmarkkinat haluamme? Mitä odotamme yrityksiltä? Entä työpaikoilta? Meidän on paneuduttava syvällisemmin näihin kysymyksiin, Árni Páll Árnason sanoo. Yksi asia on hänestä erityisen tärkeä: hän ei voi hyväksy sitä, että ihmiset syrjäytyvät työmarkkinoilta yhteiskunnan kustannuksella.

Työministerit pyrkivät ehkäisemään nuorten passivoitumista entistä tehokkaammin toimenpitein

Työministerit pyrkivät ehkäisemään nuorten passivoitumista entistä tehokkaammin toimenpitein

(26.11.2009) Miten nuorisotyöttömyyttä voidaan torjua? Pohjoismaiden työministerit keskustelivat aiheesta Reykjavikissa 11. marraskuuta pitämässään kokouksessa. Joka viides eurooppalainen nuori on työttömänä. Monet puhuvat jo kadotetusta sukupolvesta. Pohjoismaiden toimenpiteet painottuvat koulutukseen ja henkilökohtaiseen opastukseen nuorten luotsaamiseksi työelämään.

Teema: Pohjoismainen työministerikokous keskittyi nuorisotyöttömyyteen

Teema: Pohjoismainen työministerikokous keskittyi nuorisotyöttömyyteen

(26.11.2009)  

Kokonaisvaltainen nuorisopolitiikka tarpeen

(26.11.2009) Työministerit haluavat saada kokonaiskuvan Pohjoismaiden nuorille suunnatuista toimista kaikilla tärkeillä politiikan alueilla.

Järjestelmän on oltava yksilölähtöinen. Tällainen yksilölähtöisyys ei ole aina toteutunut hyvinvointijärjestelmässämme.

Suomen työministeri Anni Sinnemäki