Syrjintä
Tänne on koottu syrjintää käsitteleviä artikkeleja.
Pohjoismaat sosiaalista polkumyyntiä vastaan
(30.11.2010) Pohjoismaissa työskentelevien itäeurooppalaisten surkeita työehtoja parannetaan tiedonvälityksellä.
EU nostaa esille Pohjoismaiden köyhyyden
(28.05.2010) Euroopan unionin köyhyysvuosi 2010 osuu arkaan paikkaan Ruotsissa ja Suomessa. Köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyminen lisääntyvät, ja poliitikot vakuuttavat samaan aikaan, että hyvinvointipolitiikka on mitoitettu selviytymään haasteista. Tässä keskustelussa EU:n komissio edustaa progressiivista voimaa ja Pohjoismaiden hallitukset konservatiivista, köyhyystutkijat toteavat yksimielisesti.
Humanismista kansalliseen hyötyajatteluun
(21.12.2009) Pakolainen voi olla katoava käsite. Nykyisin lähestulkoon kaikkia maahan pyrkiviä kutsutaan maahanmuuttajiksi ja heidän valintaansa perustellaan yhä selkeämmin kansallisesta hyötynäkökulmasta. Väestönkehitys johtaa työperäisen maahanmuuton edistämiseen samalla, kun turvapaikkapolitiikkaa tiukennetaan. Euroopan maahanmuuttopolitiikka saa uusia muotoja.

