Talouskriisi
OECD nuorisotyöllisyydestä: apu suunnattava heikoimmille
(30.09.2010) – Nyt on autettava huonoimmassa asemassa olevia nuoria löytämään työ- tai opiskelupaikka, jottei syntyisi kokonaista työttömien sukupolvea. Lisäksi tarvitaan kauaskantoisia rakenteellisia toimenpiteitä, joiden avulla järjestelmästä tehdään nykyistä toimivampi, sanoo Stefano Scarpetta, OECD:n työllisyys-, työvoima- ja sosiaalipolitiikan apulaisosastopäällikkö.
IMF ja ILO varoittavat: Nuoret nyt suuremmassa vaarassa kuin aiempien laskusuhdanteiden aikana
(30.09.2010) Nykyinen talouskriisi on kurittanut nuoria ankarammin kuin aikaisemmat laskusuhdanteet. Nuorisotyöttömyys kasvaa yleensäkin nopeasti laskusuhdanteissa, mutta tällä kertaa se on kohonnut peräti 6,5 prosenttiyksikköä. Aiemmin se on kasvanut keskimäärin 4 prosenttiyksikköä.
IMF ja ILO pyrkivät yhdessä vähentämään työttömyyttä
(29.09.2010) Kansainvälinen työjärjestö ILO näyttää kuuluvan Norjan suosikkeihin. Kaksi vuotta sitten Norja yhytti yhteen ILOn ja Maailman kauppajärjestön Oslossa pidetyssä konferenssissa. Tänä vuonna oli Kansainvälisen valuuttarahaston vuoro osallistua pikatreffeille ILOn kanssa Norjan pääkaupungissa.
Islantilaisten luottamuksen puute teki koomikko Jón Gnarrista pormestarin
(30.08.2010) Koomikko Jón Gnarrin valinta Reykjavíkin pormestariksi kevään kuntavaaleissa heijastaa pääkaupunkilaisten luottamuksen puutetta perinteiseen politiikkaan ja vallanpitäjiin. Gnarrin perustama Paras puolue voitti vaalit ja liittoutui sosiaalidemokraattien (Samfylkingin) kanssa.
Anni Sinnemäen tavoitteena on yksilölähtöinen hyvinvointijärjestelmä
(26.08.2010) Suomen työministeri tekee voitavansa, jotta järjestelmä näkisi yksittäiset ihmiset. Kaikki nuoret eivät ole samasta muotista, hän sanoo. He ovat erilaisia yksilöitä, joilla on erilaiset tarpeet. Yksilöiden tilanteen analysointiin on käytetty paljon aikaa. Toimet ovat sen ansiosta nyt entistä järkevämpiä ja soveltuvat paremmin ihmisten erilaisiin tarpeisiin.
Islanti torjuu työttömyyttä kaikin keinoin
(28.06.2010) Työttömyys on ollut islantilaisille jokseenkin tuntematon ilmiö. Vuoden 2008 pankkiromahduksen jälkeen se on kuitenkin riistäytynyt käsistä. Työttömyyskorvaus ei kuitenkaan koske kaikkia, ja sitä saavat vain aikaisemmin työmarkkinoilla olleet, eivät nuoret ja vasta valmistuneet. Sekä valtio että kunnat ovat siksi panostaneet erityisohjelmiin, joilla autetaan turvaverkon läpi pudonneita.
OECD kehottaa pikaisiin toimiin nuorisotyöttömyyden torjumiseksi
(28.06.2010) Nuorisotyöttömyys kasvaa dramaattisesti, ja OECD:n mukaan kasvu jatkuu myös vuonna 2011. Stefano Scarpetta kehotti G20:n työministerikokouksessa hallituksia pikaisiin toimiin. Hänen mukaansa ensimmäiseksi on turvattava työttömien nuorten toimeentulo.
Kriisi numeroiden takana
(26.05.2010) Mitä tekemistä yhdysvaltalaisella Lehman Brothersilla on eteläruotsalaisen tytön viikkorahojen kanssa? Melko lailla, kun asiaan tarkemmin perehtyy.
Suomalaiset ja ruotsalaiset köyhyystutkijat koolla Hanasaaressa
(22.05.2010) Pohjoismaiden hyvinvointipolitiikkaan kohdistuu monenlaisia haasteita etenkin juuri nyt, kun maailmanlaajuinen lama ravistelee hyvinvointivaltion taloudellista perustaa. Suomalaiset ja ruotsalaiset tutkijat kokoontuvat torstaina ja perjantaina keskustelemaan köyhyyden ja syrjäytymisen leviämisestä maissamme ja pohtimaan, miten haasteisiin voidaan vastata.
Kansallinen ylpeys sokaisi islantilaiset
(27.04.2010) Kiperän paikan tullen islantilaiset auttavat toisiaan, mutta kun kriisi on ihmisen aiheuttama, ei oikein tiedetä, miten siihen tulisi suhtautua ja miten sitä käsiteltäisiin.
Inger Støjberg: rohkeista lausunnoista laajoihin sopimuksiin
(24.02.2010) Inger Støjberg otti vastaan työ- ja tasa-arvoministerin salkun huhtikuussa 2009, jolloin talouskriisi iski Tanskaan toden teolla. Hänet tunnettiin räväköistä lausunnoista liberaalisen Venstre-puolueen kansankäräjäryhmän entisenä poliittisena vastaavana. Nyt ministeri puhuu opposition kanssa solmittavan laajan sopimuksen puolesta.
Tanskalaiset yksissä tuumin pitkäaikaistyöttömyyttä torjumaan
(24.02.2010) Määrätietoiset toimenpiteet, rohkeus kokeilla uudenlaisia ratkaisuja sekä yritysten, työvoimatoimistojen ja oppilaitosten välinen yhteistyö ovat avainasemassa, kun pitkäaikaistyöttömät pyritään saamaan takaisin työelämään. Tämä on tanskalaisten viesti maan työministerille Inger Støjbergille, joka kokoaa parhaillaan ideoita pitkäaikaistyöttömyyden torjumiseksi.
Árni Páll Árnason haluaa kaikkien mahtuvan työmarkkinoille
(26.11.2009) Millaiset työmarkkinat haluamme? Mitä odotamme yrityksiltä? Entä työpaikoilta? Meidän on paneuduttava syvällisemmin näihin kysymyksiin, Árni Páll Árnason sanoo. Yksi asia on hänestä erityisen tärkeä: hän ei voi hyväksy sitä, että ihmiset syrjäytyvät työmarkkinoilta yhteiskunnan kustannuksella.
Työministerit pyrkivät ehkäisemään nuorten passivoitumista entistä tehokkaammin toimenpitein
(26.11.2009) Miten nuorisotyöttömyyttä voidaan torjua? Pohjoismaiden työministerit keskustelivat aiheesta Reykjavikissa 11. marraskuuta pitämässään kokouksessa. Joka viides eurooppalainen nuori on työttömänä. Monet puhuvat jo kadotetusta sukupolvesta. Pohjoismaiden toimenpiteet painottuvat koulutukseen ja henkilökohtaiseen opastukseen nuorten luotsaamiseksi työelämään.
Osallistaminen on tärkeää kriisiaikoina
(12.11.2009) Kriisin pyörteissä on keskityttävä puutteiden sijaan ihmisten henkilökohtaisiin vahvuuksiin. Räätälöinti ja yksilöllinen lähestymistapa ovat avainasemassa, kun pyritään saamaan nykyistä useammat aktiivisesti mukaan työelämään.
Ruotsin valtion talousarvio pureutuu työttömyyteen – tilanne huonompi kuin Suomessa
(22.09.2009) ”Työtä tekemällä ulos kriisistä” on otsikkona Ruotsin valtion vuoden 2010 talousarviossa. Siinä hallitus arvioi, että työttömyys vähenee vasta vuonna 2012. Pahinta on vuonna 2011, jolloin työttömänä on 11,6 prosenttia ruotsalaisista.
Suomen työministeri: "Tämä on vakava tilanne"
(22.09.2009) Suomen hallitus toivoo saavansa hillittyä työttömyyden kasvua lisäämällä määrärahoja ensi vuoden talousarvioon. Tuore työministeri Anni Sinnemäki (vihr) pitää kuitenkin tilannetta vakavana.
Nuoret kriisin kärsijöinä – Pahin tilanne Ruotsissa
(21.09.2009) Taantuma koettelee usein kovimmin ja nopeimmin nuoria, mikä on nähty myös finanssikriisin aikana. Pohjoismaiden työttömyysluvut tapaavat olla Euroopan pienimpiä, mutta Ruotsissa 15–24-vuotiaista on työttömänä 27,3 prosenttia.

