Työllisyys

Tehdyt toimenpiteet

Tänne on koottu työllisyyttä käsitteleviä artikkeleja.

Nuorisotyöttömyyteen puututaan heti

(08.10.2010) Kaikki Pohjoismaat pyrkivät määrätietoisesti torjumaan kasvavaa nuorisotyöttömyyttä. Toimenpiteet vaihtelevat, mutta varhain käynnistettyjen monipuolisten ja aktiivisten koulutustoimenpiteiden katsotaan yleensä tehoavan parhaiten.

Nuorisotyöttömyyden hoitokeinot kartoitettu Pohjoismaissa

(29.09.2010) Lokakuun kahdeksantena esitellään ensimmäinen kokonaiskartoitus nuorisotyöttömyyden torjuntaan suunnatuista toimista Pohjoismaissa. Tuolloin julkaistaan raportti, jossa kuvataan työmarkkinoiden, koulutussektorin ja sosiaalialan kansallisia toimia nuorisotyöttömyyden hoitamiseksi, mutta siinä myös analysoidaan ja vertaillaan Pohjoismaiden toimenpiteitä.

Södertälje ja eriytyneen kunnan haasteet

Södertälje ja eriytyneen kunnan haasteet

(30.08.2010) Yli 40 prosenttia asukkaista on ulkomaalaistaustaisia, ja muutaman vuoden ajan sodan runtelemasta Irakista tuli kaupunkiin pakolaisia enemmän kuin Yhdysvaltoihin ja Kanadaan yhteensä. Niinpä sekä työpaikat, asunnot että perinteiset ratkaisut ovatkin melkoinen haaste ruotsalaiselle Södertäljelle. Erityisesti kunta ja yritykset mutta myös ay-liike ovat ryhtyneet tästä syystä laajaan yhteistyöhön.

Terveistä ja osaavista kansalaisista Pohjolan voimavara

(27.08.2010) Pohjoismaiden yhteinen suurpanostus terveyden ja hyvinvoinnin puolesta lujittaa Pohjoismaiden vahvuuksia globaalissa kilpailussa.

Anni Sinnemäen tavoitteena on yksilölähtöinen hyvinvointijärjestelmä

(26.08.2010) Suomen työministeri tekee voitavansa, jotta järjestelmä näkisi yksittäiset ihmiset. Kaikki nuoret eivät ole samasta muotista, hän sanoo. He ovat erilaisia yksilöitä, joilla on erilaiset tarpeet. Yksilöiden tilanteen analysointiin on käytetty paljon aikaa. Toimet ovat sen ansiosta nyt entistä järkevämpiä ja soveltuvat paremmin ihmisten erilaisiin tarpeisiin.

OECD kehottaa pikaisiin toimiin nuorisotyöttömyyden torjumiseksi

OECD kehottaa pikaisiin toimiin nuorisotyöttömyyden torjumiseksi

(28.06.2010) Nuorisotyöttömyys kasvaa dramaattisesti, ja OECD:n mukaan kasvu jatkuu myös vuonna 2011. Stefano Scarpetta kehotti G20:n työministerikokouksessa hallituksia pikaisiin toimiin. Hänen mukaansa ensimmäiseksi on turvattava työttömien nuorten toimeentulo.

Italialaisnuoret toivovat saavansa työtä ennen eläkeikää

Italialaisnuoret toivovat saavansa työtä ennen eläkeikää

(28.06.2010) Tie korkea-asteen koulutuksesta työelämään on erityisen kivinen Italiassa. Monet jättävät opinnot kesken tai ajautuvat pitkäaikaistyöttömäksi niiden jälkeen. Francesca Seguella on kuukausien joutilaisuuden jälkeen iloinen muutaman tunnin kesätyöstä.

Ammatti, josta aktiivisuus on kaukana

Ammatti, josta aktiivisuus on kaukana

(24.02.2010) Niitä ilmestyi yhtäkkiä kaikkiin Euroopan pääkaupunkeihin ja turistikohteisiin: eläviä patsaita. Mistä ne tulivat? Mitä ne ajattelevat seistessään aivan hiljaa? Mitä ne puuhaavat talvella? Päässämme risteilivät lukuisat kysymykset ja ennakkoluulot, kun tutustuimme yhteen nykyajan omalaatuisimmista ammateista.

Toimistonomadin arkipäivää: kuukausi kussakin työpaikassa

Toimistonomadin arkipäivää: kuukausi kussakin työpaikassa

(24.02.2010) Nelikymppinen Janne Saarikko on vaihtanut taas työpaikkaa – tai pikemminkin työtiloja. Nyt hän työskentelee tietotekniikka-alalla toimivan Arc Technologyn tiloissa Helsingissä. Toimistoon tullessaan hänellä oli mukanaan kaksi sinistä Ikean kassia, joista toisessa oli tietokone ja vähän paperia, toisessa espressokeitin, kahvikuppeja aluslautasineen ja kahvipaketti.

Yhtenäinen näkemys ammateista on tärkeä Euroopan vapaille työmarkkinoille

Yhtenäinen näkemys ammateista on tärkeä Euroopan vapaille työmarkkinoille

(24.02.2010) Ruotsi on ollut kantavana voimana kunnianhimoisessa EU-hankkeessa, jonka puitteissa on käännetty yli 5 000 ammattinimikettä ja osaamista kuvaavaa käsitettä 22 eri kielelle ja jossa on tarkoitus kuvata kussakin ammatissa vaadittavaa pätevyyttä. Kehitteillä olevan ”työelämän sanakirjan” tavoitteena on helpottaa kansainvälistä työnvälitystä.

DNA-testaus on tulevaisuuden ala

DNA-testaus on tulevaisuuden ala

(24.02.2010) Genetiikka on kiinnostanut aina Daniel Zakrissonia. Se on varsin ymmärrettävää, sillä hän on toinen samanmunaisista kaksosista ja on osallistunut veljensä kanssa kaksostutkimuksiin lapsesta asti. Nyt hän on perustanut yrityksen, joka tarjoaa asiakkaille DNA-kartoituksia.

Psykologien pätevyysvaatimusten laatiminen vei 131 vuotta

Psykologien pätevyysvaatimusten laatiminen vei 131 vuotta

(24.02.2010) Hoitaessaan ensimmäistä potilastaan vuonna 1889 Sigmund Freud tuskin aavisti, että Euroopassa olisi 131 vuotta myöhemmin 77 250 psykiatria ja 250 000 psykologia. Psykologit ovat saaneet nyt vasta yleiseurooppalaiset pätevyysstandardit.

Miten syntyy uusia ammatteja ja mikä hävittää vanhat?

Miten syntyy uusia ammatteja ja mikä hävittää vanhat?

(24.02.2010) Kuinka uusi ammatti syntyy? Kysymys saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta siihen on vaikea vastata. Miksei uuden tekniikan tai muuttuneiden kulutustottumusten edellyttämiä uusia työtehtäviä sisällytetä jo olemassa oleviin ammatteihin?

Sairauspoissaolot Suomessa: Poissaolot eivät enää lisäänny kunnissa

Sairauspoissaolot Suomessa: Poissaolot eivät enää lisäänny kunnissa

(26.01.2010) Monet suomalaiset kunnat ovat onnistuneet pysäyttämään sairauspoissaolojen kasvun. Maan suurin kuntatyönantaja Helsingin kaupunki yrittää määrätietoisesti kehittää hyviä malleja, joilla pitkäaikaissairaat autetaan takaisin työelämään.

Avoin keskustelu vähentää sairauspoissaoloja

Avoin keskustelu vähentää sairauspoissaoloja

(26.01.2010) Sairauspoissaolot vähenevät, kun sairastuneen työntekijän kanssa keskustellaan sairaudesta jo varhaisessa vaiheessa. Tämän osoittavat Kööpenhaminan länsipuolella sijaitsevan Høje-Taastrupin kunnan kokemukset.

Työmarkkinoiden liikkuvuus suurinta Norjassa ja Tanskassa

(26.01.2010) Onko tanskalaisten käyttöön ottama joustoturvan käsite vain pohjoismaisen mallin toinen nimi? Ei ole, toteaa Göteborgin yliopiston tutkija Tomas Berglund tuoreessa tutkimuksessaan. Tanskan malli on hyvin ainutlaatuinen myös pohjoismaisesta näkökulmasta tarkasteltuna.

Pitkäaikaissairaita koskevat säännöt uusiksi vuodenvaihteessa

(11.01.2010) Ruotsin työnvälitystoimistoissa riittää vipinää vuodenvaihteen jälkeen. Peräti 16 000 pitkäaikaissairasta siirtyy tammikuussa vakuutuskassan alaisuudesta työnvälitysviranomaisen piiriin. Työnvälitysviranomaisen tehtävänä on tarjota yksilöllistä apua ja neuvontaa, jonka turvin pitkäaikaissairaat pääsevät takaisin työelämään. Muutoksia on arvosteltu ankarasti, ja hallitus on joutunut tekemään useita myönnytyksiä.

Myös uusilla maahanmuuttajilla on oltava oikeus toteuttaa unelmansa

Myös uusilla maahanmuuttajilla on oltava oikeus toteuttaa unelmansa

(21.12.2009) – Olen viime aikoina ajatellut paljonkin sitä, että minulla on kokemusta, jota monilla muilla ei ole ja jonka pohjalta voin uskottavasti kertoa, mikä on hyvää ja mikä on huonoa kotouttamispolitiikkaa. Näin toteaa Ruotsin integraatio- ja tasa-arvoministeri Nyamko Sabuni.

Tanskan joustoturvamalli uhattuna

Tanskan joustoturvamalli uhattuna

(11.12.2009) Tanskan joustoturvamalliin kohdistuu sekä kotimaisia että kansainvälisiä paineita. Samat haasteet ovat pitkälti edessä myös muissa Pohjoismaissa.

Kokonaisvaltainen nuorisopolitiikka tarpeen

(26.11.2009) Työministerit haluavat saada kokonaiskuvan Pohjoismaiden nuorille suunnatuista toimista kaikilla tärkeillä politiikan alueilla.

Järjestelmän on oltava yksilölähtöinen. Tällainen yksilölähtöisyys ei ole aina toteutunut hyvinvointijärjestelmässämme.

Suomen työministeri Anni Sinnemäki