Hyvinvointi
Tänne on koottu hyvinvointia käsitteleviä artikkeleja.
Guðbjartur Hannesson – Islannin hyvinvointiministeri
(30.09.2010) Uusi islantilaisministeri Guðbjartur Hannesson on saanut tehtäväkseen yhdistää kaikki hyvinvointiasiat yhden ministeriön alaisuuteen. Samaan aikaan valtion budjetti supistetaan äärimmilleen maassa, jonka talouden vuoden 2008 pankkiromahdus raunioitti. Hyvinvointiministeriö on toimintavalmis vuodenvaihteessa.
Norjan työ- ja hyvinvointihallinto sai uuden johtajan – sinikielitaudista helvetilliseen työpaikkaan
(17.09.2010) Joakim Lystadista tulee 4. lokakuuta Norjan työ- ja hyvinvointihallinnon NAVin johtaja. NAVilla on vastuu valtion ja kunnan hyvinvointipalveluista, eläkkeistä ja työnvälityksestä. Esitellessään Lystadin työministeri Hanne Bjurstrøm totesi, ettei tarjottu työpaikka suinkaan ollut helppo.
Terveistä ja osaavista kansalaisista Pohjolan voimavara
(27.08.2010) Pohjoismaiden yhteinen suurpanostus terveyden ja hyvinvoinnin puolesta lujittaa Pohjoismaiden vahvuuksia globaalissa kilpailussa.
Anni Sinnemäen tavoitteena on yksilölähtöinen hyvinvointijärjestelmä
(26.08.2010) Suomen työministeri tekee voitavansa, jotta järjestelmä näkisi yksittäiset ihmiset. Kaikki nuoret eivät ole samasta muotista, hän sanoo. He ovat erilaisia yksilöitä, joilla on erilaiset tarpeet. Yksilöiden tilanteen analysointiin on käytetty paljon aikaa. Toimet ovat sen ansiosta nyt entistä järkevämpiä ja soveltuvat paremmin ihmisten erilaisiin tarpeisiin.
Työttömyyspäivärahakauden puolittaminen jakaa mielipiteitä Tanskassa
(08.06.2010) Taloustieteilijät pitävät Tanskan hallituksen päätöstä työttömyyspäivärahakauden puolittamisesta tervetulleena, ay-liike varoittaa puolestaan uudistuksen seurauksista.
EU nostaa esille Pohjoismaiden köyhyyden
(28.05.2010) Euroopan unionin köyhyysvuosi 2010 osuu arkaan paikkaan Ruotsissa ja Suomessa. Köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyminen lisääntyvät, ja poliitikot vakuuttavat samaan aikaan, että hyvinvointipolitiikka on mitoitettu selviytymään haasteista. Tässä keskustelussa EU:n komissio edustaa progressiivista voimaa ja Pohjoismaiden hallitukset konservatiivista, köyhyystutkijat toteavat yksimielisesti.
Turvallisuudentunne rohkaisee yrittämään
(26.05.2010) Adriana Lender on Ruotsin vakuutuskassan pääjohtaja. Vakuutuskassa puolestaan on maan suurimpia valtion viranomaisia, ja sillä on eläkkeitä lukuun ottamatta vastuu lähes kaikesta sosiaaliturvasta. Vakuutuskassa on ollut viime vuoden ajan varsin tuulinen paikka, sillä sairauslomasääntöjä on muutettu. Adriana Lender toivoisi ihmisten ymmärtävän, että poliittinen säännöstö ja viranomaisen menettelytavat ovat kaksi eri asiaa.
Suomalaiset ja ruotsalaiset köyhyystutkijat koolla Hanasaaressa
(22.05.2010) Pohjoismaiden hyvinvointipolitiikkaan kohdistuu monenlaisia haasteita etenkin juuri nyt, kun maailmanlaajuinen lama ravistelee hyvinvointivaltion taloudellista perustaa. Suomalaiset ja ruotsalaiset tutkijat kokoontuvat torstaina ja perjantaina keskustelemaan köyhyyden ja syrjäytymisen leviämisestä maissamme ja pohtimaan, miten haasteisiin voidaan vastata.
Suomen sosiaaliturva saa kiitosta intialaisilta it-insinööreiltä
(27.04.2010) Intialaiset it-insinöörit Naveen Kumar Korupolu, 32, ja Basa Ravikiran, 33, muuttivat viisi vuotta sitten perheineen Hyderabadista Helsinkiin ja uhmaavat menestyksekkäästi sekä talven pimeyttä että kulttuurieroja. Suomalaiset ovat mukavia, ja elämä tuntuu turvalliselta.
Hanne Bjurstrøm haluaa eroon työelämän kahtiajaosta
(27.04.2010) Norjan uusi työministeri Hanne Bjurstrøm haluaa tehdä Norjan työ- ja hyvinvointihallinnosta toimivan, tehostaa toimenpiteitä sosiaalista polkumyyntiä vastaan ja auttaa yhä useampia vajaakuntoisia työelämään. Hänen visionsa on, ettei kenenkään työhön kykenevän tarvitsisi jäädä passiivisen tuen varaan. Siihen ministeri tarvitsee yritysten apua.
Avokätisyys koetuksella
(25.03.2010) Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot eivät ole enää yhtä avokätisiä kuin ennen; joitakin tukia on supistettu, valvontaa lisätty ja yksilölle asetettu suurempia vaatimuksia. Työlinja hallitsee, ja kannusteet ihmisten motivoimiseksi työntekoon ovat yhä tärkeämpiä.
Pitkäaikaissairaita koskevat säännöt uusiksi vuodenvaihteessa
(11.01.2010) Ruotsin työnvälitystoimistoissa riittää vipinää vuodenvaihteen jälkeen. Peräti 16 000 pitkäaikaissairasta siirtyy tammikuussa vakuutuskassan alaisuudesta työnvälitysviranomaisen piiriin. Työnvälitysviranomaisen tehtävänä on tarjota yksilöllistä apua ja neuvontaa, jonka turvin pitkäaikaissairaat pääsevät takaisin työelämään. Muutoksia on arvosteltu ankarasti, ja hallitus on joutunut tekemään useita myönnytyksiä.
Ruotsin punavihreät peräänkuuluttavat julkishallinnon yhteispalveluja
(21.12.2009) Ruotsin punavihreät oppositiopuolueet vaativat hyvinvointipalvelujen koordinointia. Kolmen puolueen puheenjohtajat ottavat yhteisessä keskusteluartikkelissaan käyttöön käsitteen ”yhden oven malli”. Vielä on epäselvää, miten puolueet ovat ajatelleet uudistuksen toteuttaa. Selvää on sen sijaan se, että uudistus muistuttaa pitkälti Norjan työ- ja hyvinvointihallinnon uudistusta.
Viranomaisten on käännettävä katseensa kansalaisiin
(21.12.2009) Ruotsin porvarihallitus on selvittänyt mahdollisuuksia hyvinvointipalveluiden koordinointiin, mutta ehdotus ei mene läheskään yhtä pitkälle kuin Norjan työ- ja hyvinvointihallinnon uudistus. Kyse on pikemminkin eri toimintojen sijoittamisesta saman katon alle siten, että työntekijät säilyttävät entiset työtehtävänsä.
Árni Páll Árnason haluaa kaikkien mahtuvan työmarkkinoille
(26.11.2009) Millaiset työmarkkinat haluamme? Mitä odotamme yrityksiltä? Entä työpaikoilta? Meidän on paneuduttava syvällisemmin näihin kysymyksiin, Árni Páll Árnason sanoo. Yksi asia on hänestä erityisen tärkeä: hän ei voi hyväksy sitä, että ihmiset syrjäytyvät työmarkkinoilta yhteiskunnan kustannuksella.
Työministerit pyrkivät ehkäisemään nuorten passivoitumista entistä tehokkaammin toimenpitein
(26.11.2009) Miten nuorisotyöttömyyttä voidaan torjua? Pohjoismaiden työministerit keskustelivat aiheesta Reykjavikissa 11. marraskuuta pitämässään kokouksessa. Joka viides eurooppalainen nuori on työttömänä. Monet puhuvat jo kadotetusta sukupolvesta. Pohjoismaiden toimenpiteet painottuvat koulutukseen ja henkilökohtaiseen opastukseen nuorten luotsaamiseksi työelämään.
Pitkäaikaissairaat jäämässä vaille sairauskorvausta
(26.11.2009) Ruotsin hallitus toteuttaa ripeässä tahdissa pitkäaikaissairaita koskevia sairausvakuutuksen muutoksia. Valtiopäivät päättää asiasta 9. joulukuuta, ja uusien sääntöjen on määrä tulla voimaan 1. tammikuuta 2010. Tuhannet pitkäaikaissairaat pidättelevät henkeään: mitä tapahtuu, kun heidän oikeutensa sairauskorvaukseen päättyy?
Köyhyys kasvaa Pohjoismaissa
(26.11.2009) Aikoinaan jo voitetuksi luultu köyhyys on palannut Pohjoismaihin. Pohjoismaat ovat maailman rikkaimpien maiden joukossa, mutta monet köyhtyivät jo ennen finanssikriisin puhkeamista. Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että ihmisten pitäminen työmarkkinoilla on nyt ensisijaista.
Aktivointivastuun siirtäminen kunnille kuohuttaa
(22.10.2009) Kunnat ovat saaneet Tanskassa täyden vastuun työttömien aktivoinnista. Uudistus herättää vastarintaa monilla eri tahoilla.
Uudistukset kangertelevat, mutta Norjan punavihreä hallitus saa jatkaa
(20.09.2009) Norjaa neljä vuotta hallinnut keskustavasemmistolainen hallitus selviytyi suurkäräjävaalien voittajaksi ja saa siten jatkaa vallassa seuraavat neljä vuotta. Yhdestä aiheesta kuitenkin vaiettiin vaalitaistelun aikana, nimittäin työ- ja hyvinvointihallinnon uudistuksesta. Jos kaikki puolueet eivät olisi taannoin asettuneet kannattamaan uudistusta suurkäräjillä, kansalaisten tyytymättömyys uudistukseen olisi voinut vaikuttaa vaalien lopputulokseen.

