Polttopisteessä

Teema: Rajanylitys helpottuu pohjoisessa

Pohjoismaalaiset ovat tottuneet viisumivapauteen ja yhteisiin työmarkkinoihin, kun taas Venäjä on ollut pitkään suljettu yhteiskunta. Ajat ovat kuitenkin muuttumassa. Pohjoisten rajaseutujen asukkaat haluavat matkustaa ja työskennellä vapaasti myös naapurimaan puolella. Viisumivapaa vyöhyke voi toimia lähtölaukauksena raja-aitojen kaatumiselle. Jelena Romanov on saanut työluvan Norjassa, ja hän pendelöi Zapoljarnyistä Kirkkoniemeen. – Aikaeron ansiosta voin lähteä kotoa aamukahdeksalta, käyttää työmatkaan ja rajanylitykseen kaksi tuntia ja olla silti töissä kahdeksalta Norjan aikaa, Jelena Romanov sanoo.

Lue lisää...

Teema: Kriisissä tarvitaan auttavaa kättä

Nuoret on saatava joko töihin tai koulutukseen, muutoin olemme vaarassa menettää kokonaisen sukupolven. Siksi tarvitaan talouskasvua, joka synnyttää lisää työpaikkoja. Toimeen on tartuttava juuri nyt, ja ensimmäiseksi on autettava niitä, joiden asema työmarkkinoilla on kaikkein heikoin. Näin voidaan kiteyttää kansainvälisten kehitys- ja hyvinvointijärjestöjen ILOn ja IMF:n sekä sittemmin myös OECD:n Oslossa hiljattain järjestämien konferenssien sanoma. Räätälöityihin toimenpiteisiin ja erityisohjausta tarvitsevien työntekijöiden tukena toimiviin mentoreihin panostetaan muun muassa Tanskassa. Olemme jututtaneet henkilöitä, joiden ansiosta maan uusista yrityskeskuksista on tullut todellinen menestystarina. – On tärkeää, että olemme sosiaalinen yritys. Se on tärkeää sekä meille itsellemme että niille, jotka tarvitsevat apuamme, sanoo Tina Andersen. Hän toimii mentorina Coop-ketjuun kuuluvassa Kvicklyssä Middelfartin kaupungissa. – Täällä on mukava työskennellä; olemme kuin yhtä suurta perhettä. Täällä on ”tilaa kaikille”, sanoo David Andersen.

Lue lisää...

Teema: Säilyykö luottamus lujana Pohjoismaissa?

World Values Survey -arvotutkimus osoittaa, että ihmiset luottavat Pohjoismaissa lujasti toisiinsa. Esimerkiksi Kiinassa kummastellaan ruotsalaisen yritysjohtajien luottamusta alaisiinsa. Yksi pohjoismaisen mallin kulmakivistä on juuri työelämäosapuolten välinen yhteistyö. Keskinäistä luottamusta lujitetaan päivittäin yksittäisillä työpaikoilla, keskusjärjestöjen välisissä palkka- ja työehtosopimusneuvotteluissa sekä vedettäessä poliittisia linjauksia viranomaisten kanssa tehtävässä kolmikantayhteistyössä. Mitä tapahtuu, jos tämän monimutkaisen rakennelman pohjana oleva luottamus horjuu? Tanskassa poliittisen sanelun väitetään johtavan osapuolten väliseen luottamuskriisiin. Islannissa pääkaupunkilaiset valitsivat protestimielessä koomikon Reykjavikin pormestariksi, ja Suomi on puolestaan tutkijoiden mukaan ajautumassa tilanteeseen, jossa hyvinvointiyhteiskunta ei enää kuulukaan kaikille. Miten maahanmuutto ja puolitiehen jäänyt kotoutuminen vaikuttavat yhteiskunnassa vallitsevaan luottamukseen? Paikallisyhteisön koossapitäminen on todellinen haaste ruotsalaiselle Södertäljen kunnalle, jonka asukkaista 40 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia. Pohjoismaat ovat vielä toistaiseksi luottamuksen kärkimaita, mutta säilyykö luottamus lujana myös tulevaisuudessa?

Lue lisää...

Teema: Euroopan nuoret työnhaussa

Tilanne on huolestuttava: nuorisotyöttömyys on räjähtämässä käsiin. Syrjäytymisestä ja ulkopuolisuudesta voi aiheutua vakavia seurauksia sekä yksittäisille nuorille että koko yhteiskunnalle. OECD arvioi nuorisotyöttömyyden jatkavan kasvuaan vuosina 2010 ja 2011, ja se kehottaa hallituksia ryhtymään pikaisesti toimenpiteisiin turvatakseen nuorten toimeentulon ja työpaikat. Työelämä Pohjoismaissa on tutustunut nuoriin pohjoismaalaisiin, joiden työllistymistä tuetaan julkisin toimenpitein, sekä jututtanut italialaisnuoria, jotka ovat riippuvaisia perheensä tuesta. Olemme myös selvittäneet, millaisia kustannuksia koituu nuorten jäämisestä joko lyhyemmäksi tai pitemmäksi aikaa työmarkkinoiden ulkopuolelle.

Lue lisää...

Teema: Nanomateriaalit ja työympäristö

Nanotekniikka on suuri haaste työympäristökysymysten parissa toimiville pohjoismaisille viranomaisille. Markkinoille tulevien nanomateriaaleja sisältävien tuotteiden määrä on kasvanut viidessä vuodessa 50:stä 1 500:aan. Joihinkin nanomateriaaleihin voi liittyä työympäristöriskejä tuotantovaiheessa tai ne voivat olla haitallisia kuluttajille tai ympäristölle. Raja-arvojen asettajat ovat kuitenkin vasta lähtöruudussa. Kansainvälisesti ei ole vielä päästy yksimielisyyteen siitä, miten nanomateriaalit tulisi määritellä tai mitä menetelmiä nanohiukkasten pitoisuuden mittaamisessa tulisi soveltaa. Nämä hiukkaset ovat usein sitä vaarallisempia mitä pienempiä ne ovat.

Lue lisää...

Teema: Osaavan työvoiman jäljillä

Mikä nousee kilpailuvaltiksi, kun maat pyrkivät kilvan houkuttelemaan ulkomaisia huippuosaajia? Työelämä Pohjoismaissa on selvittänyt sekä viranomaisten että maahanmuuttajien näkemyksiä. Olemme tutustuneet Work in Denmark -keskuksiin Tanskassa ja Intiassa, jututtaneet Ruotsin työmarkkinaneuvosta Kiinassa ja tavanneet Helsingissä asuvia intialaisia it-insinöörejä, jotka myyvät palvelujaan Nokialle. Ykköshoukuttimiksi näyttäisivät nousevan hyvä työympäristö ja toimiva sosiaaliturvajärjestelmä.

Lue lisää...

Teema: Uudenlaisia työvoimapalveluja

Työvoimapalveluja on uudistettu perinpohjaisesti kaikissa Pohjoismaissa. Norjan ja Tanskan viranomaisrakennetta on muutettu, eivätkä Ruotsin ja Suomen työnvälityspalvelutkaan ole enää entisellään. Toimistojen työntekijät saavat uusia tehtäviä ja rooleja. Talouskriisin edetessä ja työmarkkinoiden muuttuessa on alettu pelätä pitkäaikaistyöttömyyttä ja syrjäytymisen lisääntymistä. Ihmisten auttamisesta takaisin työmarkkinoille on tullut entistäkin haastavampaa. Miltä muutokset näyttävät työnvälitystoimistoista katsottuna? Miten toimistojen työntekijät kokevat tilanteen?

Lue lisää...