Työvoiman tarvetta ja polkumyynnin pelkoa – pohjoismaista tasapainottelua
Pohjoismaat ovat kaikki saman pohdinnan edessä houkutellessaan huippuosaajia: miten työnantajat voivat hankkia nykyistä helpommin tarvitsemaansa työvoimaa, ja miten maat voivat samalla suojata työmarkkinoitaan sosiaaliselta polkumyynniltä?
– Osaajien jahtaamisella voi olla kääntöpuolensa. Seurauksena on helposti se, että eri maahanmuuttajia aletaan arvottaa eri tavoin ja että he saavat oikeuksia osaamisensa perusteella, todetaan raportissa "Rekruttering av kompetansearbeidskraft fra tredjeland till Norden" (Osaavan työvoiman rekrytoiminen kolmansista maista Pohjoismaihin).
Korkeasti koulutettujen muuttaminen maasta toiseen voi hyödyttää molempia maita, jos lähettäjämaassa on koulutetun työvoiman ylitarjontaa tietyissä ammateissa ja jos vastaanottajamaassa on pulaa samaisesta osaamisesta.
Toisaalta tilanne voi olla päinvastainen: huippuosaajat lähtevät maasta, jossa heitä tarvitaan, ja syrjäyttävät vastaanottajamaan kotimaisen työvoiman.
– Asiaa on tarkasteltava yhteiskunnallisesta näkökulmasta, joka ylittää kansalliset edut, raportissa todetaan.
Muu maa mansikka
Huippuosaajien rekrytointi Pohjoismaihin EU- ja Eta-alueen ulkopuolelta on kuitenkin vaativaa ja vaikeaa. Kiinalaisilla, intialaisilla tai venäläisillä on Pohjoismaita houkuttelevampiakin vaihtoehtoja, kuten Yhdysvallat, Kanada, Iso-Britannia tai Australia.
Vuoden 2004 EU-laajentumisen jälkeen uusista jäsenmaista muutti Länsi-Eurooppaan luultua huomattavasti vähemmän työnhakijoita. Kovin vetovoima oli Norjalla.
Uusiakin EU-maita alkaa silti ennen pitkää koetella työvoimapula väestönkehityksen ja suuren maastamuuton myötä. Niinpä Pohjoismaat ovat alkaneet suunnata katseensa vieläkin kauemmaksi – Intiaan, Kiinaan ja muihin Aasian maihin.
Rakenne-eroja
Eri mailla on kuitenkin erilaiset rakenteet ja tarpeet. Ruotsissa on paljon suuryrityksiä, ja maa onkin muita Pohjoismaita enemmän lakannut valvomasta, onko rekrytoitavalle työvoimalle todellista tarvetta ja onko sillä oikeanlaista osaamista. Tanskassa taas on eniten pk-yrityksiä, joten valtiokin on aktiivisempi. Viime vuosien maahanmuuttokeskustelua ajatellen on jokseenkin yllättävää, että Tanska tarjoaa ainoana Pohjoismaana Green Cardia eli mahdollisuutta muuttaa Tanskaan työnhakuun. Neljässä muussa Pohjoismaassa oleskelu- ja työluvan saamisen edellytyksenä on sitova työtarjous.
Suomessa on puitu eniten työvoiman maahanmuuton kielteisiä vaikutuksia kotimaiseen työvoimaan. Myönteisintä suhtautuminen on Norjassa, mutta tähän mennessä maa on onnistunut parhaiten houkuttelemaan EU:n sisäistä työvoimaa. Vain Islannissa ei nähdä tarvetta ulkomaiselle työvoimalle moneen vuoteen talouskriisin vuoksi.
Strategioita
Raportissa pyritään kuvaamaan paitsi Pohjoismaiden maahanmuuttopolitiikan yhtäläisyyksiä ja eroja myös maiden omaksumia strategioita.
– Esimerkkinä voidaan mainita Tanskan strategia, jossa ulkomaista työvoimaa ei pyritä haalimaan mahdollisimman paljon vaan työmarkkinoiden kulloistenkin tarpeiden mukaan.
Näin kunnianhimoinen strategia vaatii hyvää tiedonkulkua. Tanskassa on kyllä seurattu työvoiman tarjontaa, mutta vasta Työmarkkinahallituksen tammikuussa 2010 käyttöön ottama tunnuslukujärjestelmä osoittaa, kuinka suuri osa ulkomaisesta työvoimasta lopulta jää Tanskaan. Tämäkään järjestelmä ei silti kerro mitään ulkomaisen työvoiman erikoisosaamisesta.
Huippuosaamisen määritelmät vaihtelevat maittain, mikä vaikeuttaa Pohjoismaiden välisiä vertailuja. Monet toimenpiteet ovat lisäksi niin tuoreita, että niiden tehoa on vaikea arvioida.
Pohjoismaat vai EU?
Raportin mukaan Pohjoismailla ovat hyvät mahdollisuudet lisätä huippuosaajien rekrytointiin liittyvää yhteistyötä, koska tarvittava määrä ei loppujen lopuksi ole kovin suuri. Pohjoismaiden välillä ei siis ole varsinaista kilpailuasetelmaa. Sen sijaan Pohjoismaissa ollaan erimielisiä siitä, tulisiko maiden osallistua mieluummin yleiseurooppalaiseen kuin pohjoismaiseen markkinointiin kolmansista maista tulevan työvoiman houkuttelemiseksi.
