Teema: Euroopan nuoret työnhaussa

Tilanne on huolestuttava: nuorisotyöttömyys on räjähtämässä käsiin. Syrjäytymisestä ja ulkopuolisuudesta voi aiheutua vakavia seurauksia sekä yksittäisille nuorille että koko yhteiskunnalle. OECD arvioi nuorisotyöttömyyden jatkavan kasvuaan vuosina 2010 ja 2011, ja se kehottaa hallituksia ryhtymään pikaisesti toimenpiteisiin turvatakseen nuorten toimeentulon ja työpaikat. Työelämä Pohjoismaissa on tutustunut nuoriin pohjoismaalaisiin, joiden työllistymistä tuetaan julkisin toimenpitein, sekä jututtanut italialaisnuoria, jotka ovat riippuvaisia perheensä tuesta. Olemme myös selvittäneet, millaisia kustannuksia koituu nuorten jäämisestä joko lyhyemmäksi tai pitemmäksi aikaa työmarkkinoiden ulkopuolelle.

Suurponnistus opiskelu- ja työpaikkojen lisäämiseksi nuorille

Suurponnistus opiskelu- ja työpaikkojen lisäämiseksi nuorille

Nuorisotyöttömyyden hoitaminen on yksi Tanskan työvoimapolitiikan tärkeimpiä tavoitteita. Uusien panostusten toivotaan houkuttelevan nuoria opintojen pariin.

Lue lisää...

Sanssi-kortilla potkua nuorten työllistymiseen

Sanssi-kortilla potkua nuorten työllistymiseen

Suomessa nuorisotyöttömyys kasvoi räjähdysmäisesti talven aikana ja on nyt lähes Espanjan luokkaa. Hallitus heräsi loppukeväällä täydentämään aiempaa järjestelmää palkkatuella ja on nyt käynnistänyt täsmätuen opintojensa päättäneiden nuorten työllistymiseksi.

Lue lisää...

Islanti torjuu työttömyyttä kaikin keinoin

Islanti torjuu työttömyyttä kaikin keinoin

Työttömyys on ollut islantilaisille jokseenkin tuntematon ilmiö. Vuoden 2008 pankkiromahduksen jälkeen se on kuitenkin riistäytynyt käsistä. Työttömyyskorvaus ei kuitenkaan koske kaikkia, ja sitä saavat vain aikaisemmin työmarkkinoilla olleet, eivät nuoret ja vasta valmistuneet. Sekä valtio että kunnat ovat siksi panostaneet erityisohjelmiin, joilla autetaan turvaverkon läpi pudonneita.

Lue lisää...

Italialaisnuoret toivovat saavansa työtä ennen eläkeikää

Italialaisnuoret toivovat saavansa työtä ennen eläkeikää

Tie korkea-asteen koulutuksesta työelämään on erityisen kivinen Italiassa. Monet jättävät opinnot kesken tai ajautuvat pitkäaikaistyöttömäksi niiden jälkeen. Francesca Seguella on kuukausien joutilaisuuden jälkeen iloinen muutaman tunnin kesätyöstä.

Lue lisää...

OECD kehottaa pikaisiin toimiin nuorisotyöttömyyden torjumiseksi

OECD kehottaa pikaisiin toimiin nuorisotyöttömyyden torjumiseksi

Nuorisotyöttömyys kasvaa dramaattisesti, ja OECD:n mukaan kasvu jatkuu myös vuonna 2011. Stefano Scarpetta kehotti G20:n työministerikokouksessa hallituksia pikaisiin toimiin. Hänen mukaansa ensimmäiseksi on turvattava työttömien nuorten toimeentulo.

Lue lisää...

Nuorisotyöttömyyden piilokustannukset

Nuorisotyöttömyys jättää pitkäaikaiset arvet. Yksi nuorena koetun työttömyyden piilokustannuksista on se, että palkka saattaa olla kymmenien vuosien ajan huonompi kuin niillä, jotka eivät ole kokeneet nuorena työttömyyttä. Lisäksi se kasvattaa riskiä työttömyyden uusiutumisesta ja nuorten syrjäytymisestä eli jäämisestä sekä työelämän että koulutuksen ulkopuolelle.

Lue lisää...