Uutinen

Islanti ottaa käyttöön naiskiintiöt yritysten hallituksissa

Islanti seuraa Norjan esimerkkiä ja säätää lain, jonka mukaan vähintään 40 prosenttia yritysten hallitusten jäsenistä tulee olla naisia. Laki tulee voimaan vuonna 2013, mutta sitä odotellessa tasa-arvo on ottanut hieman takapakkia.

26.05.2010 | Teksti: Tor Jonsson

Markkinatutkimusyritys CreditInfo selvitti hiljattain, kuinka monen yrityksen hallituksessa on molempien sukupuolten edustajia. Tutkimus osoitti näiden yritysten määrän vähentyneen 16:lla kuluneen vuoden aikana, vaikka yritysten kokonaismäärä kasvoi runsaalla kahdella tuhannella. Prosentteina määrä pieneni 15:stä 14 prosenttiin.

Nyt Islannin parlamentti yleiskäräjät on hyväksynyt lain sukupuolikiintiöistä edistääkseen tasa-arvoa yli 50 hengen julkisissa yrityksissä. Molempien sukupuolten edustajia on oltava hallituksissa vähintään 40 prosenttia ennen syyskuuta 2013.Herdis

Professori ja Euroopan naisjuristien yhdistyksen puheenjohtaja Herdís Þorgeirsdóttir toteaa, että yritykset, instituutiot ja viranomaiset eivät ota Islannissa tasa-arvoa riittävän vakavasti.

Islannin hallituksen tasa-arvoministeri Árni Páll Árnason on vakuuttunut siitä, että naisten vaikutusvallan lisääntyminen edistää yritysten kasvua, parantaa niiden toimintaa ja lisää tasa-arvoa.

Herdís Þorgeirsdóttir ei kuitenkaan ole yhtä varma asiasta.

– Periaatteita rikotaan koko ajan, hän sanoo. Tämä näkyy varsinkin naisten ja miesten jatkuvasta palkkaepätasa-arvosta.

Tasa-arvoiset yritykset porskuttavat

Islannin naisyrittäjien yhdistys (FKA), Elinkeinoelämän keskusliitto (SA), Islannin kauppaneuvosto ja markkinatutkimusyritys CreditInfo allekirjoittivat vuonna 2009 sopimuksen, jonka mukaan ne pyrkivät lisäämään naisten määrää islantilaisyritysten johdossa. Samalla CreditInfo esitteli tutkimuksia, joiden mukaan yritykset porskuttavat, kun niiden hallituksissa on sekä miehiä että naisia. Ne ovat pitkäikäisempiä, vähemmän syrjiviä ja vähävelkaisempia kuin muut yritykset.

Herdís Þorgeirsdóttirin mukaan yhteiskunta on henkisesti homoseksuaalinen – naisia ei nähdä johtajina tai päättämässä tärkeistä asioista.

– Kriisiaikoina valtaapitävät miehet vetävät yhtä köyttä ja laskevat naisia sisään silloin tällöin näön vuoksi. Naisten onkin nyt tuettava toisiaan – ei miesten vastustamiseksi vaan kokonaisedun vuoksi.

CreditInfon mukaan naisten vaikutusmahdollisuudet kasvavat yrityksissä sitä mukaa, kun naisjohtajien osuus kasvaa.

Miesten apuun turha luottaa

Herdís Þorgeirsdóttirin mukaan naisten ei pidä odottaa, että miesjohtajat – jotka eivät kaikki ole kovinkaan kiinnostuneita tasa-arvoasioista – auttaisivat naisia pääsemään valtaan yrityksissä, instituutioissa ja yhteiskunnassa tai korjaisivat heidän palkkatasoaan.

– Naisten on itse astuttava esiin ja otettava ohjat käsiinsä, hän tähdentää. Pelkkä laki ei riitä, ja lainkuuliaisuuskin on toinen juttu.

Tasa-arvoministeri puolestaan uskoo kivenkovaan siihen, että laki poikii merkittäviä parannuksia.

– Koska kehotukset eivät riittäneet, ei auttanut muu kuin tarttua ongelmaan suoraan ja säätää laki sukupuolikiintiöistä, Árni Páll Árnason sanoo.

Järjestelmän on oltava yksilölähtöinen. Tällainen yksilölähtöisyys ei ole aina toteutunut hyvinvointijärjestelmässämme.

Suomen työministeri Anni Sinnemäki