Työelämä Pohjoismaissa – suomenkielinen uutiskirje/ syyskuu 2009
Nuoret, työttömyys ja uudet ajattelutavat
Ruotsin valtion talousarvio pureutuu työttömyyteen – tilanne huonompi kuin Suomessa
”Työtä tekemällä ulos kriisistä” on otsikkona Ruotsin valtion vuoden 2010 talousarviossa. Siinä hallitus arvioi, että työttömyys vähenee vasta vuonna 2012. Pahinta on vuonna 2011, jolloin työttömänä on 11,6 prosenttia ruotsalaisista.
Suomen työministeri: "Tämä on vakava tilanne"
Suomen hallitus toivoo saavansa hillittyä työttömyyden kasvua lisäämällä määrärahoja ensi vuoden talousarvioon. Tuore työministeri Anni Sinnemäki (vihr) pitää kuitenkin tilannetta vakavana.
Islannin kriisi
Omaisuuksien arvot haihtuivat taivaan tuuliin
Uudistukset kangertelevat, mutta Norjan punavihreä hallitus saa jatkaa
Norjaa neljä vuotta hallinnut keskustavasemmistolainen hallitus selviytyi suurkäräjävaalien voittajaksi ja saa siten jatkaa vallassa seuraavat neljä vuotta. Yhdestä aiheesta kuitenkin vaiettiin vaalitaistelun aikana, nimittäin työ- ja hyvinvointihallinnon uudistuksesta. Jos kaikki puolueet eivät olisi taannoin asettuneet kannattamaan uudistusta suurkäräjillä, kansalaisten tyytymättömyys uudistukseen olisi voinut vaikuttaa vaalien lopputulokseen.
Suomen vuorotteluvapaajärjestelmä vakinaistetaan
Suomalaisten suosimaa vuorotteluvapaajärjestelmää jatketaan. Kokemukset ovat olleet niin hyviä, että hallitus päätti syyskuun alussa järjestelmän vakinaistamisesta.
Islannilla aktiivinen puheenjohtajakausi
Millaiset ovat vanhempainvapaata koskevat säännöt eri Pohjoismaissa? Miten hoitovapaalla oleminen vaikuttaa naisten ja miesten palkkakehitykseen ja työelämässä mukana oloon? Muun muassa näitä kysymyksiä pohditaan tänä syksynä Islannin toimiessa Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajamaana.

