Työelämä Pohjoismaissa – suomenkielinen uutiskirje / maaliskuu 2010
Uudenlaisia työvoimapalveluja
Työvoimapalveluja on uudistettu perinpohjaisesti kaikissa Pohjoismaissa. Norjan ja Tanskan viranomaisrakennetta on muutettu, eivätkä Ruotsin ja Suomen työnvälityspalvelutkaan ole enää entisellään. Toimistojen työntekijät saavat uusia tehtäviä ja rooleja. Talouskriisin edetessä ja työmarkkinoiden muuttuessa on alettu pelätä pitkäaikaistyöttömyyttä ja syrjäytymisen lisääntymistä. Ihmisten auttamisesta takaisin työmarkkinoille on tullut entistäkin haastavampaa. Miltä muutokset näyttävät työnvälitystoimistoista katsottuna? Miten toimistojen työntekijät kokevat tilanteen?
Norjan NAVille uusia tehtäviä rankan alun jälkeen
Vestre Akerin NAV-toimiston työntekijät voivat vihdoin huokaista helpotuksesta. Käsittelyä odottavien asioiden määrä on nyt taas samalla tasolla kuin vuonna 2007, jolloin Norjan suuri hyvinvointiuudistus käynnistettiin. Toimettomuuteen ei kuitenkaan ole varaa. NAV saa uusia tehtäviä ja vanhoja organisoidaan uudelleen.
Työnvälityskeskuksille lisää tehtäviä
Lisää työttömiä, lisää keskusteluja ja lisää aktivointia sekä valvontaa – Tanskan työnvälityskeskusten henkilöstölle asetetaan uusia ja suuria vaatimuksia.
Erityispalvelua korkeasti koulutetuille työttömille
Korkeasti koulutetut olivat jo ennen nykyistä syvää talouskriisiä Suomen työmarkkinoiden suurimpia häviäjiä. Yhtenä ongelmana on projektityöskentelyn yleistyminen, mikä on vähentänyt insinöörien ja ekonomien palkkaamista vakituisiin töihin.
Yksityiset valmentajat täydentävät työnvälityksen palveluita
Ruotsin työnvälitystoimistoissa on ollut viime vuodesta lähtien uusi ammattiryhmä – valmentajat. Hallitus päätti vuonna 2008 juuri ennen joulua myöntää kolmeksi vuodeksi reilut 300 miljoonaa euroa, jotta työnhakijoille voitaisiin tarjota entistä vahvempaa ja yksilöllisempää tukea. Samalla avautuivat uuden työmarkkinat, koska pääosa valmentajista on hankittu yksityisiltä yrityksiltä.
Uudet maahanmuuttajat työnvälitystoimistojen vastuulle
Ruotsin valtiopäivät päätti 17. maaliskuuta, että uusien maahanmuuttajien kotouttaminen siirretään kunnilta työnvälitystoimistojen vastuulle. Maahanmuuttajat yritetään luotsata entistä nopeammin yhteiskuntaan ja työelämään kotouttamisvalmentajien avulla.
Avokätisyys koetuksella
Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot eivät ole enää yhtä avokätisiä kuin ennen; joitakin tukia on supistettu, valvontaa lisätty ja yksilölle asetettu suurempia vaatimuksia. Työlinja hallitsee, ja kannusteet ihmisten motivoimiseksi työntekoon ovat yhä tärkeämpiä.
Suomi: Työurien pidentäminen kiinnostaa
Kuluneen vuoden aikana käyty kiivas keskustelu eläkeiän nostamisesta tuntuu purevan. Tuoreen tutkimuksen mukaan yhä useampi suomalainen on valmis työskentelemään myös 63 ikävuoden jälkeen. Samalla hallitus yrittää sopia uudelleen normatiivisista toimista, joilla ihmiset saataisiin pysymään työelämässä vähintään 65-vuotiaiksi.
Laval-juttu johti Ruotsissa lakimuutokseen
Ruotsin valtiopäivät hyväksyi pitkällisen jossittelun jälkeen 24. maaliskuuta lakimuutokset, joita Ruotsin hallitus piti välttämättöminä EU-tuomioistuimen suurta huomiota herättäneen Laval-päätöksen jälkeen.

