Asiantuntijaryhmässä ovat olleet mukana muun muassa työ- ja hyvinvointihallinnon edustaja Ellen Christine Christiansen, ekonomisti Knut Røed ja lääkäri Gisle Schmidt.
Sairauspoissaolot kuriin Norjassa osa-aikaisen sairausloman avulla
Kaikkien yli kahdeksan viikkoa sairauslomalla olleiden palkansaajien on palattava töihin osa-aikaisesti. Tätä pääsääntöä ehdottaa sairauspoissaolojen vähentämistä pohtinut norjalainen asiantuntijaryhmä. Töihin on palattava joko 20-, 40-, 60- tai 80-prosenttisesti.
Sairauspoissaoloista keskustellaan nyt aivan uuteen sävyyn. On pelkkä myytti, että työnteko olisi vahingollista sairaalle, toteaa asiantuntijaryhmä, joka jätti ehdotuksensa työministeri Hanne Bjurstrømille 2. helmikuuta. Päinvastoin voidaan todeta, että mitä nopeammin sairauslomalainen palaa töihin, sitä nopeammin hän toipuu. Töihin paluu myös pienentää työntekijän riskiä syrjäytyä työelämästä.
– Toiminta on hyväksi useimmille. Se tehostaa kuntoutumista ja estää työntekijää syrjäytymästä työelämästä. Kaikki eivät tietenkään voi palata työelämään. Tällaisia poikkeuksia ovat esimerkiksi sairaalahoidossa olevat potilaat tai mielenterveysongelmien vuoksi laitoshoidossa olevat henkilöt. Useimmat sairauslomalla olevat kykenevät kuitenkin työskentelemään osa-aikaisesti, sanoo asiantuntijaryhmässä mukana ollut vanhempi tutkija Knut Røed oslolaisesta Frisch-keskuksesta.
Ammattijärjestöjen, työnantajien ja hallituksen on määrä saada maaliskuun ensimmäiseen päivään mennessä valmiiksi uusi sopimus, joka koskee sairauspoissaolojen vähentämiseen pyrkiviä toimenpiteitä. Aiemman, runsaan yhdeksän vuoden ajan voimassa olleen osallistavaa työelämää koskevan sopimuksen avulla ei koskaan onnistuttu saavuttamaan tavoitetta sairauspoissaolojen vähentämisestä 20 prosentilla.
Sairauspoissaolojen kokonaismäärä on nyt 7,7 prosenttia eli ne ovat samalla tasolla kuin vuonna 2001, jolloin hallitus viimeksi veti hätäjarrusta. Työministeri Hanne Bjurstrøm ei ole kuitenkaan valmis haastamaan sen paremmin Norjan ammattiliittojen keskusjärjestöä LO:ta kuin työnantajajärjestö NHO:takaan.
Rajalliset toimivaltuudet
Kahdeksan hengen asiantuntijaryhmällä ei siten ole ollut rajattomasti liikkumavaraa, joten se ei ole voinut ehdottaa sairausajan palkkavakuutuksen heikentämistä. Palkansaajilla on vastaisuudessakin oltava oikeus 100-prosenttiseen korvaukseen ensimmäisestä sairauspäivästä alkaen. Työnantajien maksettavaksi ei myöskään saa sälyttää nykyistä suurempaa osaa sairauspoissaolokustannuksista.
Niinpä onkin ymmärrettävää, että asiantuntijaryhmä on keskittynyt toimenpiteisiin, joiden avulla pyritään lisäämään osa-aikaisia sairauslomia. Vuoden 2009 kolmannella neljänneksellä osa-aikaisten sairauslomien osuus oli 18,8 prosenttia. Yli kahdeksan viikkoa kestäneistä sairauslomista osa-aikaisia oli 32,2 prosenttia.
Asiantuntijaryhmä huomauttaa, että kun osa-aikaisten sairauslomien
määrä nousi 10 prosentista 17 prosenttiin vuonna 2004,
sairauspoissaolot vähenivät liki kahdella prosenttiyksiköllä.
– Meidän mielestämme tavoitteena on oltava, että osa-aikaiset sairauslomat ovat yleisempiä kuin kokoaikaiset olipa sairausloma myönnetty mistä syystä tahansa. Yli kahdeksan viikon mittaisista sairauslomista valtaosan on oltava osa-aikaisia, asiantuntijaryhmän puheenjohtaja professori Arnstein Mykletun sanoo.
Kehitys ei kuitenkaan tapahdu itsestään. Lääkäreitä on koulutettava, tiedotuskampanjoita on käynnistettävä ja poliitikkojen on asetettava sairauspoissaolojen vähentämiseen pyrkivät toimenpiteet etusijalle. Sairauslomalle joutuneet on kutsuttava nykyistä nopeammin keskustelemaan tilanteestaan ja työnantajien on entistä paremmin sopeutettava työtehtävät sairauslomalaisen työkykyä vastaaviksi.
Asiantuntijaryhmä ehdottaa työnantajan maksaman kauden lyhentämistä nykyisistä 16 päivästä kymmeneen päivään. Työnantajien olisi kuitenkin vastaisuudessa katettava 20 prosenttia yli kahdeksan viikkoa jatkuneella kokoaikaisella sairauslomalla olevien työntekijöiden kustannuksista. Tästä ei saa kokonaisuudessaan koitua työnantajille nykyistä enemmän kustannuksia, mutta uudistuksen avulla saadaan kiinnitettyä lisähuomiota pitkäaikaisiin sairauspoissaoloihin. Jos sairauslomalla oleva työntekijä palaa töihin 20-prosenttisesti, työnantaja välttyy kustannuksilta.

